sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Hyvä keittiö, hyvä pizza.

On kaksi tapaa tehdä pizzaa: kotipizza tai tee-se-itse-pizza. Meillä talo on suunniteltu siten, että pizzan teko onnistuu. Ehkäpä osittain siitä syystä, että lähimpään pizzapaikkaan on yli 10 km eikä sekään suostu kotiinkuljettamaan pizzaa Metsärinteelle.

Kuinka talo sitten toimii täydellisesti pizzzan teossa. No, pizzan tekohan alkaa hyvästä taikinasta. Jauhot ja muut tarvikkeet, kodinkoneet mukaanlukien, löytyy helposti ruokavaraston hyllyiltä. Ei yläkaappien perukoille kurottamista, ei ala-kulmakaapin tyhjentämistä, jotta oikeat tarvikkeet saadaan pöydälle. Ruokavarastossa kaikki on löydetty silmäyksellä ja ovat käsillä ilman muiden tavaroiden siirtelyä. I LOVE IT!!!

Kunnon pizzataikina pitää vaivata rakkaudella. No, käytän siihen punaista sähkövatkainta ja taikinakoukkuja. Se ihanaakin ihanampi Kitchen Aid kone odottaa niittäin raksa-aikaisen talouden tasoittumista (sille on kyllä varattu oma paikka ruokavarastosta).  Yhtäkaikki, taikina onnistuu siis punaisella sähkövatkaimellakin. Varsinkin kun keittiöön on kerrankin laitettu oikea määrä pistorasioita oikeisiin paikkoihin. Helppoa.

Kunnon pizzataikina pitää nostattaa. Tässä apuna on Boshin monitoimiuuni, joka nostattaa taikinan kuin taikinan höyrytoiminnolla täydellisesti. Ei kuivaa päällistä, ei ylimääräisiä keittiöliinoja, vain kippo uuniin ja uuni päälle. Uuni ilmoittaa kohteliaasti kun taikina on kohonnut täydelliseksi. Vaivatonta. Nostatuksen jälkeen taikina on helppo kumota käsiteltäväksi kivitasolle, siihen voi roiskia jauhoja, öljyjä, vettä, antaa mennä vaan!



Kunnon pizza vaatii täydellisen tomaattikastikkeen. Jälleen sauvasekoitin löytyy yhdellä silmäyksellä, pistorasia on oikeassa paikassa ja liedellä keitetty tomaattikastike on valmis.

Kun talossa asuu kaksi ruuan rakastajaa, pizzaa pitää tehdä paljon. Tarvitaan myös paljon täytteitä. Tässä apuna on smeg- jääkaappi, joka on uskomaton tilaihme! Miten voi niin pienen näköiseen jääkaappin upota sellainen määrä ruokaa? Ei, en valita, mutta ihmettelen... No, jatketaan. 2,5 metriselle saarekkeelle mahtuu pizza jos toinenkin kaulittavaksi ja täytettäväksi. Siinä mahtuu hääräilemään Herra ja Rouva. Jaloissa muutama koira, odottamassa että pieni pala chorizo-makkaraa tippuisi. Ei tippunut.

Täydellinen pizza paistetaan kuumassa uunissa. Tässä apuna on leivinuunitakka. Olemme polttaneet takkaa kyllä kesälläkin, mutta jotta lämpötila saadaan 300 asteeseen, aloitimme polttourakan jo eilen. Lämmitys pienemmälle ja pökköä pesään. Kaupanpäälle saadaan ihanan tunnelmallinen tuli elementti sekä ah, niin ihanan pehmeä lämpö koko taloon. Ymmärrettävistä syistä käytämme kesällä ulkogrilliä pizzan paistamiseen... Pari pesällistä pizzan paisto päivänä ja a-vot, uuni hohkaa 300 asteen lämmössä! Sitten vain pizzakivi uuniin ja siinä paistuu pizza makoisaksi.

Valmiit pizzat ovat suussa sulavia. Pohja ei ole ehkä ihan yhtä rapsakka kuin grillissä paistettaessa, mutta ei jää pahasti kakkoseksi. Voittaa ainakin sähköuunin mennen tullen! Pizzaa syödessä voikin ihailla punaiseksi maalautuvaa taivaanrantaa ja miettiä kuinka monta asiaa talossa menikin täysin nappiin!

Jos jotain valittamista täytyy löytää, niin pienen miinuksen keittiö saa puuttuvasta itsensä puhdistus toiminnosta. Kunnon pizzan teon jälkeen jauhoja ja tomaattikastiketta on joka paikassa. Onneksi sentään on laattalattia, joka on kivitasojen tapaan melkoisen helppo sutaista puhtaaksi vaikka litimärällä rätillä.

Jos keittiön täydellisyys mitataan pizzan teossa, niin voin todeta, että Me teimme sen, täydellisen keittiön!

Rouva E

Ps. Ai kuva valmiista pizzasta? Kuka sitä nyt olisi ehtinyt kuvaamaan?

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Syksyinen raksaväsy

Nyt se sitten iski ihan urakalla, raksaväsymys. Onneksi Herra S on ollut ahkerampi, pitänyt huolen, että terassimme valmistuu, siinä on kaiteet ja portaat. Itse olen suunnitellut kiinnittäväni vessan peiliä viimeisen kuukauden ajan. Siinä se lojuu vessan lattialla. Tekemistä vaille valmis.

Osittain raksaväsyyn vaikuttaa töiden aloittaminen. Vuoden virkavapaa, opintovapaaksi naamioitu raksavapaa, teki hyvää. Sain keskittyä rauhassa rakentamiseen ja väitöskirjan tekoon. Nyt kun päivät täyttyvät töistä ja väitöskirjasta, ei vessan peilit enää tunnu kovin tärkeiltä.

Sen verran piristystä on näkyvissä, että totesin eilen saunassa että pesuhuoneen valoille on nyt kertakaikkiaan tehtävä jotain. Ne ovat edelleen kamalat. Se into, jolla niistä kirjoitin aikanaan on laantunut, en ole enää repimässä niitä henk koht alas omin pikku kätösin, en myymässä koko taloa valojen takia enkä kiroa suunnittelijoita alimpaan helvettiin. Rauhallinen toteamus niiden järkyttävyydestä sisälsi eilen vain yhden lauseen, ja sekin oli melkoisen laimea. Herra S ainakin taitaa päästä helpommalla :)

Tiedän että raksaväsymys väistyy aikanaan. Toivon että Herra S ymmärtää sen myös, ja osaa nyt nauttia. Eräänä päivänä herään, totean että NYT lähtee ne pesuhuoneen lamput, NYT laitetaan ne parit puuttuvat verhot, NYT myös ne pari puuttuvaa listaa, NYT kiinnitetään se vessan peili, NYT, NYT, NYT, NYT on saatava valmista. Ja sitten saadaan. Tapahtuuko se huomenna vai 3 vuoden päästä, kuka tietää. Elämä on yllätyksiä täynnä, niitä kannattaa odottaa :)

Rouva E

tiistai 16. elokuuta 2016

Eläköön syksy ja takkatuli

Syksy on tänään näyttänyt parhaan puolensa, vesisadetta ja viileää ilmaa. Pidän syksystä, sillä se antaa luvan käpertyä sohvan pohjalle ihanan lämpimän torkkupeiton alle, ja katsoa tv:tä hyvällä omalla tunnolla. Tänä syksynä pidän syksystä erityisesti, koska se viilentää talon.

Metsärinteen isot ikkunat avautuvat länteen, niistä näkyy upea auringonlasku. Kuullostaa hienolta, eikö vain? Tämän hienouden haittapuoli on, että ikkunoista paistava aurinko lämmittää talon melko lämpimäksi. Rauhoittukaa arvoisat kanssa rakentajat, kuulen jo kuinka varsinkin kustannustietoisimmat huutelevat pienten lämmityskustannusten nimeä. Tiedän, tiedän, mutta kun Rouva E ei ajattele noin. Rouva E ajattelee, että jos on liian kuuma, ei voi polttaa takkaa. Ei kumpaakaan takkaa, koska jos 30 asteisessa talossa polttaa takkaa, lämpötila nousee ties kuinka korkealle. Ja Rouva E haluaisi polttaa takkaa, koko ajan. Takan tuli on rauhoittava, lumoava ja omalla tavallaan ikuisesti mystisen voimakas.

Joten onneksi tuli syksy, joka viilensi talon. Aurinko on tänään ollut koko päivän pilven takana piilossa, ei hehkuttamassa ikkunoistamme sisään. Talo tuntuu hieman viileältä. Tai ainakin tarpeeksi viileältä takkojen polttoon. Olohuoneen varaavaa takkaa olemme polttaneet jo useasti, mutta tänään on erityinen päivä makuuhuoneen kevyt takan näkökulmasta, se nimittäin vihittiin käyttöön! Makuuhuoneen lämpötila laski siis ensimmäistä kertaa niin alas, että jopa viileässä viihtyvä Herra S totesi, että nyt sitä takkaa voi polttaa. Ja niin me sitten poltettiin!



Takka syttyi kuin unelma, muutama raksapuun palanen pesään ja tulitikku perään. Viuh, tulessa. Hetken jouduimme odottamaan kunnes ihana lämmin ilma valtasi makuuhuoneen. Takan lämpö on sanoin kuvaamattoman ihana, ei sitä millään sähköisillä lämmitysvehkeillä saa aikaan. Sitä on myös paljon kivempi katsella kuin ilma-vesi-lämpöpumppua (joka on oikeasti todella ruma). Jos joku on eri mieltä, niin kysytään, että kuka ottaisi mielummin makuuhuoneeseensa takan ja kuka jonkunlaisen-mikälie-lämpöpumpun?

Nyt haaveilen että sairastuisin flunssaan, saisin maata koko päivän sängyssä ja lämmitellä takan äärellä. Lukisin koko päivän naistenlehtiä ja tekisin ristikoita. Pyytäisin Herra S tuomaan lämmintä juotavaa, keräisin säälipisteitä. Ja nauttisin takasta. Jos ei flunssa iske, niin taidan tehdä tuon kaiken ensi lauantaina, vapaa-päivänä.

Rouva E

maanantai 8. elokuuta 2016

Lapset lapiohommissa

Blogissa on ollut hetki hiljaista, mutta Metsärinteellä ei. Metsärinteen valtasi puolitoista viikkoa sitten kaksi ihanaa pikkumiestä, siskon pojat, jotka perinteisesti tulivat täyshoitolaan reiluksi viikoksi hoitoon vanhempien ollessa töissä.

Tässä vaiheessa rakentamista budjetti on aika lopussa, ja jokainen "itse tein, säästin" toiminto on tervetullut. Tässä vaiheessa projektia myös Rouva E alkaa olla aika lopussa, ja tuosta "itse tein, säästin" osuudesta vain osuus "säästin" houkuttelee. Mutta kuin taivaan lahjana, meille siis muutti viikoksi kaksi pientä poikaa, joiden kysymys aamuisin oli "mitä me voitais tehdä?". Luulen, että 6- ja 8-vuotiaat pojat eivät tarkoita kysymyksellään samaa kuin esim. talkooväki, mutta yhtäkaikki, allekirjoittaneen mielessä heräsi katala ajatus lapsityövoiman käytöstä! Ja kuinka ollaakaan, juuri tuon viikon aikana, meille tuli hieman vajaa 20 tonnia hiekkaa levitettäväksi tulevan terassin alle! Suunnittelma oli valmis: lapset lapionvarteen ja hommiin, Rouva E voikin sitten makoilla jossain sohvalla naistenlehtien seurassa.

Ensimmäinen oppitunti lapsityövoiman käytöstä oli, että lapset oppivat nopeasti. Ensin vain pitää näyttää itse tovin ajan mitä pitää tehdä. Lapset oppivat toimimaan oikein nopeammin kuin monet aikuiset, eikä turhia "miksi näin" kysymyksiä kuulu. Kun sanotaan että tee näin, näin tehdään.

Toinen oppitunti lapsityövoiman käytöstä oli, että lapset ovat ehkä jopa liian tehokkaita. Herra S:n tehtäviin kuului kuskata hiekkaa talon nurkille kottikärryillä, josta pojat sitten levittelevät sitä pitkin pihaa. Herra S ei pysynyt alkuunkaan poikien perässä. Hikeä puskeva Herra S yritti saada hengitystä tasaantumaan kun pojat jo huutelivat että missä seuraava kuorma viipyy. Poloinen Herra S.






Kolmas oppitunti lapsityövoiman käytöstä oli, että korvaus kannattaa sopia etukäteen. Ensimmäisen päivän työn korvauksena pojat pääsivät leffaan, kauppaan kuuluivat myös popkornit ja kokikset. Toisena päivänä pojat ilmoittivat ottavansa palkan tänään rahana. Summa voisi olla kuulemma sama kuin työmiehillä yleensä. Palkkaneuvottelut olivat tiukat, ja päädyimme lopulta bonuspalkkaukseen, työn määrä ja laatu määrittelisi lopullisen palkan.

Siinä vaiheessa kun rahaa oli kasassa 5€/poika, vanhempi ilmoitti, että hän lopettaa koulun ja alkaa tekemään tätä työtä elääkseen. Hommaa on kuulemma kivaa, ei turhan vaikeaa, ei tarvitse opetella asioita ulkoa ja saa hyvää palkaa. Metsärinteellä olisi ihan ok asua ja Rouva E:n pöperöt kuulemma kelpaavat erinomaisesti, joten mikäs täällä ollessa.  Nuorempi pohti, milläs sitten eletään kun hiekat on saatu hoidettua, mutta muisti onneksi, että mökillä viime vuonna tienasi sievoisen summan keräämällä kotiloita. Sillä pärjäisi ainakin talveen asti. Neljäs oppitunti lapsityövoiman käytöstä koskee siis erityisesti lapsettomia (ainakin omasta tahdostaan lapsettomia), ne saattavat jäädä forever!

Sateen yllättäessä, siirryimme sisätiloihin jatkamaan keskustelua ja pitämään "ansaittua taukoa" (poikien ilmaus). Keskustelimme koulutuksen tärkeydestä ja siitä että heillä molemmilla on mahdollisuus tulla isona juuri siksi kuin hän haluaa, he ovat onnekkaita saadessaan käydä koulua ja leikkiä. Voi opiskella vaikka palomieheksi (ei käy, liian vaarallista ja on kuulemma typerää riskeerata elämänsä työn vuoksi), arkkitehdiksi tai insinööriksi. Tai voi myös alkaa lapiomieheksi, jos ihan oikeasti sitä haluaa. Poikienkin mielestä koulussa on ihan kivoja juttuja, kaverit, välitunnit ja urheilutunnit, ei siis lainkaan pöllömpi paikka!

Hetken päästä vanhempi poika nappasi Harry Potter kirjan ja nuorempi istahti sohvalle rapsuttelemaan koiria. Rouva E, ylpeä täti, keitti kupin teetä ja nautti katsellessaan kahta pientä, ihanaa miehenalkua, joista voisi tulevaisuudessa tulla ihan mitä vain!

Rouva E

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Ensimmäinen syntymäpäivää, tervetuloa!

Meillä on tänään synttärit! Blogini täyttää yhden vuoden. Siitä alkoi eeppinen tarina, jonka jokaisesta hetkestä olen kiitollinen.

On aika hurjaa ajatella kuinka paljon vuodessa on tapahtunut. Vuodessa on kuitenkin vain 365 päivää, ja talorakennusprojektissa tehtävää on ihan älyttömän paljon. Vuosi sitten tämä päivä tuntui kaukaiselta unelmalta. Tuntui, että niin paljon on tehtävää, ettei tämä päivä tule koskaan. Mutta tulihan se, ihan niinkuin kaikki muutkin päivät.

Blogilla on ollut kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin se on toiminut päiväkirjana. Sen toinen tehtävä on ollut korvaamaton: se on toiminut terapeuttinani, jolle olen voinut purkaa ilot ja surut ja ennenkaikkea v****n vääristä valaisimista, 8 millin raosta ja väärästä talon väristä. Lukijoiden kannustavat ja myötäelävät kommentit ovat olleet tärkeitä jaksamisen kannalta, sydämellinen kiitos niistä teille! Pienenä detaljiina kerrottakoon että blogilla on ollut yli 20 500 lukija tai lukukertaa, miten sen nyt haluaa ilmaista. Olen kiitollinen teistä jokaisesta! Olen myös päässyt seuraamaan lukijoiden projekteja heidän blogiensa kanssa. Olen myötäelänyt monessa projektissa, saanut loistavia ideoita ja ihaillut kuinka kauniita taloja voikaan rakentaa. Kiitos, että olette jakaneet projektinne kanssani.

Niinkuin usein vuosipuheissa todetaan, vuosi on ollut raskas, mutta antoisa. Seuraava vuosi tulee olemaan ainakin rakentamisen suhteen helpompi: kohta alkava kattohärpäkkeiden asennus ja terassin rakentaminen, pihatyöt ja ehkä jonkunsortin autotalli (jos budjetti antaa myöden). Sitten on vielä ne "äkkiäkös nuo tekee": eteisen kaksi listaa, liesituulettimen vinossa oleva kupu, ruokavaraston puuttuvat hyllyt ja ne "muutamat" huonekalut, jotka odottavat vielä löytämistä. Blogin elämä ehkä hidastuu, mutta se elää yhä.

Vuosi sitten istuin mökin keittiön pöydän äärellä, tänään ihailen upeaa auringonlaskua isoista ikkunoita, jotka tuntuivat mökin pöydän ääressä piirrustuksissa ehkä hitusen liian pieniltä. No, kyllä niistä ulos näkee...



Rouva E

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Niitä pieniä juttuja

Niitä pieniä juttuja. Niitä muuton jälkeisiä "äkkiäkös nuo laittaa" juttuja. Niitä, joita ei sitten koskaan laiteta. Niitä on meillä nyt yksi vähemmän, eikä mennyt kuin 3 kuukautta!

Kyseessä on kynnyslistat, vai miksikäs niitä nyt nimitetään? Siis listat, jotka tulevat oviin, joissa kaksi erilaista lattiamateriaalia kohtaa. Oviinhan voisi laittaa kunnon kynnykset, mutta halusin jotain pienempää ja huomaamattomampaa. Ja onpahan sitten joskus helpompaa jos kulkee pyörätuolilla.

Huoneiden väliset listat oli yllättävän helppo laittaa paikoilleen. Mittaus, sahaus ja liimaus. Ja siinä pysyy (ainakin toistaiseksi). Oven leveys on sen verran pieni, että tuon kokoisen palasen hallitseminen ei ole vaikeaa, sen saattaa jopa saada suoraan (riippuen tietysti siitä, mikä kenenkin mielestä on suora). Sainkin "helpot huoneet" tehtyä jo muuttoa seuraavalla viikolla, pari listaa kuitenkin jäi. Ne piti asentaa heti seuraavalla viikolla. Seuraava viikko näyttää olevan suhteellinen käsite...

Työhuoneen laminaatti - käytävän laatta
 Tänään se sitten vihdoin tapahtui, loput listat saatiin paikoilleen!

Olohuone-keittiö-ruokatilaan jouduimme laittamaan listan, siksi että laattamiehemme ei sitten ollut huomioinut, että keittiön laatta ja olohuoneen laatta ovat eri paksuisia. Laatojen raja oli ruma kuin mikä, eikä sitä saanut nätiksi millään pakkelilla tai saumauksella. Joten ei muuta kuin lista päälle! Huolellinen rakentaja olisi teettänyt 6 metrisen listan ja asentanut sen yhtenäisenä paikoilleen, me emme. Meillä lista koostuu kolmesta parin metrin palasesta, joiden suoraan virittäminen (riippuen taas siitä, mikä kenenkin mielestä on suora) olikin hieman haasteellista.

"kyllähän tää menee tälleen silmämääräisesti" - kuuluisat viimeiset sanat! Onnistuimme silmämääräisesti hutaisemaan yhden listan lattiaan vahingossa, ja se jymähti kiinni kuin kieli kylmään rautaan. Sen repiminen siitä irti oli lähes yhtä tuskallista, ja lopputuloksena lista vääntyi. Yhtäkaikki, töräytimme sen paikoilleen, silmämääräisesti, ja Herra S paineli sen suoraksi koko elopainollaan. Siinähän on pysyy. Jos lopputulos olisi Remontti-Reiskan ohjelmassa, saumakohtia ei näytettäisi ollenkaan. Näin kun niitä katselee, niin näyttää kyllä hyvältä.

Olohuoneen laatta kohtaa keittiön laatan




Pesuhuoneessa kohtasimme toisen ongelman: pesuhuone on matalammalla kuin käytävä. Siihen olisi ehkä pitänyt laittaa ihan kunnon kynnys, mutta kun meillä nyt sattui olemaan tuollainen liimattava lista, niin runnoin sen siihen väkisin. Pikkaisen vielä silikonia tuonne päähän, niin hyvältä näyttää.

Pesuhuoneen laatta - käytävän laatta
Väriksi valitsin pronssin värin. Metallin harmaa olisi ollut ensimmäinen valinta (luonnollisesti harmaa), mutta se olisi erottunut liikaa. On muuten hassua, kuinka hyvin tuo pronssin väri sulautuu harmaaseen lattiaan. Ei huano!

Sitä en tiedä, kuinka kauan nämä listat kestävät. Voi olla ettei kovin pitkään. Yleensä mikään missä on liima, ei kestä. Se luo lohtua sille, että jos nyt meni mönkään, niin sen voi korjata sitten joskus. Rakastan nyt tuota "sitten joskus", siihen asti pärjätään näillä!

Yksi asia vähemmän todo-listalla. Tätä vauhtia lista on tyhjennetty joskus vuonna 2080-luvulla.

Rouva E

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Talon maalaus, osa miljoona

Talon maalausurakka senkun jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. En ymmärrä miten joku vain maalaa talon, ja se on siinä. Meillä on maalattu, vaihdettu väriä, maalattu, käyty sairaalassa, maalattu, sotkettu, käyty lääkärissä, maalattu, maalattu ja maalattu, mutta valmista ei vain tule.

Nyt ollaan kuitenkin voiton puolella. Tai luulen niin. Voi olla, että valkoiset osat pitää vielä kertaalleen maalata, koska niissä kävi pikkuinen moka, ja osa valkoisista on maalattu sävytetyllä valkoisella, kun taas osa perusvalkoisella. Valkoisella ja valkoisella on eroa. Vielä on toki muutakin maalattavaa, mutta haluaisin uskoa, että voiton puolella ollaan.

Nyt sentään väri tuntuisi olevan oikea. Tai ainakin se on parempi kuin se edellinen, joka osoittautui liian siniseksi. Tässä värissä (tikkurilan 1911) ei ole sinistä ollenkaan ja se taittaa voimakkaasti ruskeaan. Parempi sekin kun sininen. Mielestäni väri sopii paremmin ympäristöönsä, keskelle metsää ja peltoja. Kuvissa ylhäällä näkyy vanha väri ja alhaalla uusi. Loogista aloittaa maalaus talon alaosasta :)
yläväri vanha

alaväri uusi



Ensimmäinen valmis seinä!
Kuvissa värin sävyä on vaikea hahmottaa, valot ja varjot leikittelevät inhottavasti ja tekevät kepposia sekä silmälle että maltaamattomalle amatöörikuvaajalle, jonka suurin saavutus on onnistua saamaan oma sormi pois kuvasta. Sävy ei ole niin tumma kuin yllä oleva antaa ymmärtää, tummussasteeltaan aikalailla sama aikaisemman sävyn kanssa. Sitäpaitsi näissä kuvissa tuo sininen näyttää harmaalta, häh?

Maalauksen hankaloittajana ei tällä kertaa ollut Herra S:n sairaalareissu, eikä ampiaiset, vaan kaikki muut lentävät ötökät. Jostain syystä leppäkertut ovat tykästyneet tonttiimme, ja pelastin usean pikkuisen kertun maalipinnasta. Siellä ne raukat sätkivät kun olivat jääneet selästä kiinni maalipintaan. Mahtavatkohan selvitä, raukat.... Maalipintaan on jäänyt muutama muukin ötökkä kiinni. Niiden poisotto ensinnäkin sotkee maalipintaa ja on toisekseen aivan turhaa, koska heti kun saat yhden irti, on kolme lentänyt tilalle. Päätimme antaa maalin ensin kuivua ja katsoa sitten miten ötököiden kanssa toimitaan. Saadaan tovi siis odottaa, Virtasen neljän öljyn laatumaali ei ole tunnettu nopeasta kuivumisesta. Jos siis tunnette hyönteisten kerääjiä, voitte vihjata että Metsärinteellä on arsenaali odottamassa noutajaa.

Kaikenmaailman ötököitä

Yhtäkaikki, päivä on ollut onnistunut: Herra S ei joutunut sairaalaan, talon väri ei ole ainakaan yhtä väärä kuin edellinen ja yksi talon seinistä taitaa olla oikeasti valmis. Tai melkein valmis.

Rouva E