keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Valoa kansalle joka pimeydessä vaeltaa

Valon voiman huomaa Suomessa näin marraskuussa, sekä sisällä että ulkona. Itselleni (kuten varmaan aika monelle muullekin) valon voima on äärettömän tärkeä. Ensinnäkin sen puute aiheuttaa väsymystä, toiseksi vääränlainen valo ei miellytä esteettistä silmääni, liika valo ei sekään ole hyvä. Eli valoa pitää olla riittävästi, muttei liikaa ja sen pitää olla miellyttävä. Millainen sitten on miellyttävä valo?


Joku saattaa muistaa kirjoitukseni, jonka kirjoitin pienoisessa tunnekuohussa ledivaloistamme. Jep, kyllä, niistä ihan kamalista. Niistä, jotka pilasivat koko talon, tai ainakin olohuoneen, keittiön ja kylpyhuoneen. Ne karmeat valkoiset muovisen näköiset kylmää valoa hohkaavat hirvitykset, jotka oli asennettu kattoon heti kun vähän vahtiva silmäni kurkkasi muualle. No, ne valot ovat siellä edelleen. Joka kerta saunassa istuessani katselen steriilin näköistä kylpyhuonetta ja totean Herra S:lle että noillekin pitäisi tehdä jotain. Niillä taitaa olla talon todo-listalla vuoronumero 193.

Muuten talon valaistus (sisällä) on suhteellisen onnistunut. Keittiön ja olohuoneen katossa olevat miljoonan luxin ja muun valoyksikön voimakkuudella steriiliä kylmää kalseaa valoa valaisevat ledit ovat osoittautuneet ihan näppäriksi siivouksen yhteydessä. Onpa niitä joskus käytetty muulloinkin, kun on tarvittu oikein hyvää valaistusta. Siis sellaista valaistusta, jossa näkyy jokaikinen pölyhiukkanen Ne siis saavat olla (toistaiseksi). Samaisissa huoneissa on ledien lisäksi tunnelmavaloja. Niitä on katossa ja erillisinä jalkalamppuina. Ne ovat niitä, joita useimmiten käytämme. Ne tuovat lämmintä, luokseen kutsuvaa, ehkä hieman huggeilyyn houkuttelevaa valoa. Sellaisesta minä pidän. Se on valo, joka antaa pahimmat pölykerääntymät anteeksi, eikä paljasta likaisia pintoja. Sellainen kaikin puolin lämmin fiilis, mikä kotona kuuluukin olla.


Kylmää...
Lämmintä

Jouluna kodin valtaa kolmannet valot, joulun valot. Joulun valoaika alkaa meidän talossa jo hyvissä ajoin marraskuussa. Siihen kuuluvat kynttilät, ikkunoiden tähtivalot ja kaikenlaisia pieniä valopallosarjoja siellä täällä. Sellaisia, joita sammutellessa Herra S:llä menee hermot kun Rouva on taas nukahtanut sohvalle.




Ulkovalot. Huoh... Talomme on 26 metriä pitkä ja sijaitsee rinteellä, melko korkealla lähimmältä tieltä katsottuna. Kun talon ulkovalaistus laitetaan päälle koko komeuteen, tiellä kulkija saataa erehtyä luulemaan taloamme laskeutuvaksi ufoksi tai joksi muuksi voimalaitokseksi, jonka valovolyymillä voisi valaista suht näppärän kokoisen pienkaupungin. Jos terassilla istuessa laittaa ulkovalot päälle, kannattaa kaivaa aurinkolasit esiin. Toisaalta valo toimii erinomaisena näppylöiden ja muiden pienten iho-ongelmien esiintuojana. Ei jää yksikään finni piiloon! Talomme aiheuttama valosaaste keskellä korpea kilpailee helposti jonkun matkan päässä sijaitsevan öljyjalostamon valosaasteen kanssa. Juu, näitä valoja emme käytä, ellei sitten meille ole tulossa vieraita jotka ovat eksyneet matkalla. "Ei hätää, olette vain 25 km väärässä suunnassa. Odota, laitan ulkovalot päälle, niin ajatte vain valoa kohti. Juu, on se ihan turvallista..."

Mitä tästä sitten on opittu? Ensinnäkin kannattaisi miettiä etukäteen millaisista valoista pitää. Pitääkö lämpimistä vai kylmistä. Ja tietysti mihin valoja käytetään. Käytetäänkö pikkutarkkaan ristipistotyöhön vai sohvalla hyggeilyyn. Ulkovaloissa kannattaa miettiä, haluaako valaista talon nähtävyydeksi vai haluaako valaista esim. terassin hengailua varten. Kannattaa myös olla paikalla kun ensimmäiset valot asennetaan. Silloin voi estää muiden epäonnistuneiden valojen asennuksen. Ja ei hätää vaikkei valaistus ihan heti onnistukaan, ainahan ne voi vaihtaa (tai laittaa siis todolistalle) tai sitten niihin vain tottuu.

Rouva E, valaistunut.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Lattialämmitys ja villasukat

Yksi ehdoton asia talon suunnittelussa oli, että meille tulee lattialämmitys. Haaveissani näin, kuinka tipsuttelen paljain varpain (täydellisesti lakatut varpaankynnet tietysti) keskellä talvea lattialla, joka hohkaa ihanaa tasaista lämpöä. Ei enää seinässä olevia pattereita, joiden vuoksi mitään huonekalua ei voi laittaa ikkunan alle, ei seinästä törröttävää ilmalämpöpumppua (joista muuten vasta nyt alkaa tulla edes jotenkin hyvännäköisiä) eikä enää ikinä, ei ikinä ikinä, epätasaista lämpöä. Kerrottakoon tässä myös se, että rakastan lämpöä. Etenkin talvella koti ei voi olla liian lämmin!

Kun lattialämmitystä asennettiin, olin hieman huolissani onko letkuja nyt varmasti tarpeeksi tiuhassa, ettei vaan tunnu mitään epätasaista lämpöä. Sain sekä putkimiehen, lattialämmitysmiehen sekä oman mieheni hieman alentavat naurut: voit olla ihan varma, että tasaista lämpöä riittää. Asennettiinpa joka huoneeseen vielä erikseen jokin säädin, jolla sitten lämpötilaa voi säätää juuri sellaiseksi kuin Rouva haluaa. Nämä lupaukset korvissani, en tuntenut vilunväreitä edes siitä, että lähes koko kämpän lattia vuorattiin kylmillä laatoilla. Muistan tarkasti putkimiehen sanat "se lattia on sitten kesällä ihanan viileä ja talvella ihanan lämmin"

HAH! Kuinka naiivi olin kun uskoin ukkoja! Ensimmäisenä talvena totuus iski: lattia kyllä lämpiää, mutta ei tasaisesti. Oli paikkoja, joissa varpaani (HAH, ne mitään täydellisesti ole edes lakatut) nauttivat ihanasta lämmöstä ja isoja alueita (mm. vessan edusta), jossa varpaat jäätyivät. Ja ne säätimet joka huoneissa, paskanmarjat, niillä saa kyllä laskettua lämpötilaa, muttei nostettua. SIIS WHAT? Kertaakaan en ole noihin säätimiin koskenut, enkä varmaan koskaan tule koskemaan.

Yhtäkaikki, totuus siis on, ettei lattia lämpiä tasaisesti, eikä niistä huonekohtasista härpäkkeistäkään oikein ole mihinkään. Sain kunnon takauman raksa-ajalta kun sain hieman säälivällä äänellä annetun selityksen, että tuohan on ihan normaalia, ja tottakai minun olisi se pitänyt jo silloin suunnittelu ja raksavaiheessa ymmärtää ettei tasainen ihan oikeasti tarkoita tasaista. Sain selityksiä virtapiirteistä ja releistä ja muusta teknisestä härpäkkeestä, joiden vuoksi asia on selvä kuin juoppo maanantai-aamuna putkasta päästyään. Normikäytäntö siis.

Toisaalta asia ei ole niin paha, onpahan hyvä syy kulkea sisällä villasukat jalassa kesät talvet. Kesällä kun tuo laattaa on varovasti ilmaistuna viileä kun ei lämmitystä tarvitse, ja talvella se ei näköjään lämpene tasaisesti. Laihan lohdun tuo myös se, että siinä missä lattia oikeasti on lämmin, on lämpö ihanaa, eikä talossa onneksi ole kylmä.

Rouva E, villasukkaihminen


lauantai 21. lokakuuta 2017

Yksin koko maailmassa

Elo Metsärinteellä on lähtökohtaisestikin hiljaista. Toisten ihmisten läheisyys näkyy satojen metrien päässä kulkevalla tiellä, jossa erityisesti pimeällä kulkevien autojen pitkät valot muistuttavat että onhan tällä planeetalla muitakin kuin me.

Sitten on päiviä, jolloin saan olla täysin yksin koko maailmassa. Silloin upean maiseman peittää sankka sumu, joka kietoo metsärinteen kainaloonsa. Ikkunoiden takana pelkkää harmaata sumua, massaa, jossa ei ole mitään, eikä ketään (toivottavasti). Jostain syystä sumussa äänetkin hiljenevät. Sumun hiljaisuus on mykistävää. Silloin tällöin kuuluu yli lentävien lintuaurojen kaakatus, ikäänkuin hyvästit.  Ei muuta, vain hiljaisuus. Ja minä.


Rakastan sumun mystiikkaa. Toisaalta mielessä pyörivät lasten saduista tutut maahisen, jotka varmasti nousevat ylös juuri tällaisen sumun turvin tai Baskervillen koira, eikös sekin jossain sumuisilla nummilla pyörinyt? Toisaalta mielen valtaa valtava rauha ja turvallisuuden tunne. Ihana ristiriita. Ihana sumu.

Rouva E






tiistai 17. lokakuuta 2017

Painuuhan se

Klassinen toteamus hirsitaloista kertoo, että se on valmis vasta kun katto osuu lattiaan. Klassikko on ehkä liioiteltu (toivottavasti), mutta fakta on, että hirsi painuu. Painumisarvio vaihtelee lähteestä riippuen nollan ja kymmenen sentin välillä. Totuus lienee joitakin senttejä.

Hirsikehikko alkaa painua heti kun se on saatu pystyyn. Loogista, että kun hirsiä latoo päällekkäin, ylempien hirsien paino painaa alempia hirsiä. Samoin tapahtuu kun lisätään katto ja siihen kuuluvat välihärpäkkeet. Sitten tulee Suomen talvi (sellainen luminen) ja hirsikehikko saa lisää kuormaa ja painuu painumistaan. Ja sitten se painuu ihan painumisen ilosta, ainakin jonkun aikaa. 

Mihin painuminen sitten vaikuttaa? No ainakin ikkunoihin, oviin ja väliseiniin. Lisäksi kaikkiin niihin härpäkkeisiin, jotka kiinnitetään useampaan hirteen kiinni, kuten liesituulettimen hormi vai mikälie putki, tai sen putken päälle tuleva suoja, ikkunoiden listat jne. Eli näissä kaikissa tapauksissa tehdään viiltoja, joissa naula pääsee liikkumaan, lisätään karapuita ja mietitään voisiko kiinnityksen laittaa vain ylhäältä. 

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa?  Talomme on nyt saanut painua pari vuotta. Käytännössä painuminen on näkynyt nurkissa, joissa yhdistyy hirsikehikko ja sisäseinien hirsipaneelit. Sisäseinien hirsipaneeli kun ei painu, niin eron kyllä näkee. Loogista lienee sekin, että ylähirsissä painuminen näkyy enemmän kuin alahirsissä (vaikka alahirret varmaan painuvat enemmän), ne kun laskeutuvat jokaisen niiden alla olevan hirren painuman verran. Käytännössä lattianrajassa näyttäisi ettei painumista juurikaan ole, ja katonrajassa painuma saattaa olla useamman sentin. 

Kuvien lähtötilanteessa "saumat" olivat samalla kohdalla. 

Vasemmalla hirsiseinä, oikealla hirsipaneeli

Vasemmalla hirsipaneeli, oikealla hirsiseinä

Yksi epäonninen väliseinä vaatehuoneessa oli näköjään jäänyt liian korkeaksi ja painunut hirsi mursi sitä hieman. Onneksi kyseessä on vaatehuone, eipä paljoa haittaa. Muita painusvahinkoja ei ole onneksi ole ollut (pitää koputtaa hirsiseinää). Ikkunat, ovet ja jopa se liesituulettimen härpäke ovat pysyneet ehjinä. 

Milloin painuminen lakkaa? En tiedä. Viisaat kertovat, että se kestäisi muutaman vuoden. Tässäkin arviot toki heittelevät nollan ja sadan vuoden välillä. Ajattelisin, että ensimmäisen lumen jälkeen suurin painuminen olisi ollut takana, ja kahden talven jälkeen olisimme jo voiton puolella. Ehkä seuraava todella todella runsasluminen talvi voi vaikuttaa hieman, mutta muuten luulisi hirsien jo löytäneen oman paikkansa. Meillä on varauduttu valmiin talon yli viiden sentin painumiseen, joten antaa painua, vielä on varaa (paitsi se yksi onneton väliseinä vaatehuoneessa). 

Perfektionistilta menisi painumien kanssa hermot, mutta itsestäni pienet erot tuovat taloon ainutlaatuista persoonallisuutta. Talo ikäänkuin etsii hyvän asennon itselleen, sellaisen että sen on hyvä olla. Silloin siellä asuvillakin on hyvä olla. 

Rouva E

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Tiedätkö mitä sinun suodattimesi on syönyt?

Omakotitalo-asumisen yksi haasteista, mutta myös ihanuuksista, on ollut tutustua taloon. Tiedämme mm. että viemäriämme pitää aina välillä huuhdella, että lattialämmityksen säätäminen ei lämmitä taloa ihan sekunnissa ja kuinka monta pesällistä takassa pitää polttaa puita, jotta leivinuuni on tarpeeksi kuuma pizzalle.

Yksi opituista asioista, on ilmanvaihtokoneen suodattimien vaihto. Tämä tehtävä kuuluu Herra S:n todo-listalle, kuten hyvin pitkälle muutkin tekniset asiat. Ei sillä, ettenkö teknisiäkin asioita osaisi, mutta keskityn itse mielummin huolehtimaan siitä pizzataikinasta. Menemättä tylsiin yleistyksiin ja luettelemalla miten ilmanvaihtokoneen käyttöoppaassa neuvotaan toimimaan, sanottakoon, että ilmanvaihtokoneen suodattimet pitää vaihtaa säännöllisin väliajoin. Meillä tuo vaihto sattui olemaan jokunen viikko sitten. Voi olla, että vaihto ei ollut ensimmäinen, mutta se on ihan varma ettei se ollut viimeinen! Varmaa on myös se, että oli edellinen vaihtoväli vuosi tai kuukausi, se on selkeästi liian lyhyt. 

En itse ollut kotona kun Herra S suoritti toimenpiteen.
Sain töihin tekstiviestin: vaihdoin suodattimet, ja pari kuvaa: 



Kuvassa näkyy siis vanha, pois vaihdettu suodatin. Kuvassa näkyvä "risukasa" on itseasiassa kasa ötököitä, tarkemmin sanottuna lentäviä ötököitä, jotka ovat lentäneet ilmanvaihtokoneeseen. Muistan rakennusaikana jonkun ötököitä harrastavan ukon todenneen, että "täällä kun laittaisi haavin tuuleen niin saisi aika komean kokoelman". No, eipä tarvitse haavia, ihan riittää tuollainen suodatin. Ukko on hyvä ja tulee valitsemaan parhaat palat kokoelmaansa! 

Hyvä puoli tässä on, että nuo ötökät jäivät suodattimeen, eivätkä päässeet koneeseen aiheuttamaan tuhoa, saati huoneilmaan aiheuttamaan hermoromahdusta allekirjoittaneelle. Opimme tästä, että monia ohjeellisia viitearvoja on olemassa suodattimien säännöllisestä vaihtamisesta. Itse suosin arvoa: "vaihda ennenku hyönteisiä on liikaa". Jokainen voi sitten itse arvioida, minkä määrän hyönteisiä sietää. Suosin myös sitä, että tämä toimenpide pysyy Herra S:n todo-listalla.

Rouva E



maanantai 9. lokakuuta 2017

Minä sydän Dash & Albert

Nyt seuraa pieni sisustuspläjäys. Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, perheeseemme kuuluu 3 koiraa. Ymmärtänette että kolme koiraa + metsän keskellä asuminen = kuraa, likaa, lunta ja kaikenmaailmn metsänpohjaa sisällä. Puhumattakaan siitä, kun yksi koirista päättää oksentaa, toinen pissaa sisään (kyllä meillä koirat uloskin pääsevät), ja kolmas sotkee muuten vaan. Tästä syystä talomme lattiat ovat pääsääntöisesti laattaa, helppo puhdistaa, kestää kulusta. Materiaalivalinta on ollut yksi ehdottomista onnistumisista!!!

Mutta, rakastan kankaita. Rakastan verhoja, tyynyjä, torkkupeittoja, päiväpeitteitä ja mattoja. Näistä erityisesti matot joutuvat meillä kovalle koetukselle. Niitä on saanut roudata selkä vääränä pesulaan tai suihkutella itse painepesurilla kauniina kesäpäivänä, vain todetakseen parin päivän päästä että koira oksensi. Taas. Aiemmin olen käyttänyt pappelinan muovimattoja, mutta ne ovat niin selkeästi muovimattoja, eikä sellainen ihan joka paikkaan käy. Nyt olen vihdoin löytänyt matot, jotka kestävät meidän elämää, käyvät mihin tahansa ja ovat super helppo hoitoisia: Dash & Albert indoor/outdoor matot. Matot on tehty jostain muovimateriaalista (katsokaa netistä tarkempi selostus), mutta tuntuvat jalan alla aivan puuvillamatoilta. Matot eivät paina juuri mitään, ja mikä parasta, ne voi huuhtaista puhtaaksi pelkällä vedellä esim. suihkussa. Ei juurikaan tarvitse erillisiä pesuaineita, ei kemiallista pesua, ei venytystä eikä vanutusta. Parin päivän päästä matto on jo kuiva ja valmiina taas paikoillaan. 

Eteisen matto
Takaoven ovimatto
Meillä mattoja on ympäri taloa: eteisessä ihana iso valkoinen matto, työhuoneessa omansa, vierashuoneessa sininen rakkaita siskonpoikia ajatellen ja makuuhuoneessa rosa (romanttista!). Takaoven edessäkin on oma pieni mattonsa. Vain olohuoneen matto puuttu vielä, mutta eiköhän sekin saada kohta hommattua.

Sinistä pikkumiehille

Tähän mennessä matot ovat kestäneet koiran pissat, ripulit, oksennukset sekä kuran, mudan ja hiekan. Tippuipa matolle kerran poskipunarasiakin. Jokainen näistä sotkuista on hoidettu suihkuttamalla matolle vettä, joskus ehkä hieman avitettu puhdistumista käsin, ei mitään sen ihmeempää. Matot on tarkoitettu myös ulkokäyttöön, joten ne sietävät likaa ja vettä. Täydelliset siis meidän huusholliin.

No sitten se visuaalinen puoli. Näyttävätkö matot muovimatoilta? No, sen voi jokainen arvioida itse.

Mattoja siellä...
... ja mattoja täällä
Voin käsi sydämellä suositella näitä mattoja niille joilla on lapsia tai eläimiä, jotka eivät jaksa koko ajan vartioida kuka astuu matolle mimmoisin jaloin, eivät halua pesettää mattojaan pesulassa tai joille mattojen peseminen kerran kesässä ei vain riitä. Tai yksinkertaisesti niille, jotka haluavat hyvännäköiset ja tuntuiset, helppohoitoiset matot. 

Rouva E

perjantai 29. syyskuuta 2017

Tarkastajan kanssa saunassa

Talomme lopputarkastus saatiin tehtyä vasta keväällä 2017. Olisihan sen voinut hoitaa aiemminkin, mutta kävimme vastaavan mestarin kanssa kädenvääntöä kiukaan ympärille tulevasta turvakaiteesta. Vastaava mestari ilmoitti, ettei tarkastusta tehdä ennenkuin kaide on paikoillaan ja minä ilmoitin ettei kaidetta tule. Pattitilanne.


Kuva ennen...
Jomman kumman oli lopulta annettava periksi. Ilmoitimme vastaavalle mestarille, että lopputarkastus voidaan tehdä. Kasasin edellisenä iltana epätoivoisesti kaikenmaailman CE-merkintöjä, tarkastuslomakkeita ja vaikka mitä tilpehööriä vuoden takaa tarkastusta varten. Luulen, että kuuluu asiaan että nämä asiakirjat hoidetaan kuntoon vasta viimeisenä iltana...

Tarkastuspäivänä keitin kahvit kuten kunnon emännän kuuluu. Vastaava mestari ja Herra Rakennustarkastaja (charmantti herrasmies) sekä Herra S varmistivat paperit, lomakkeet ja muut tarvittavat. Itse toimin ehtoisena emäntänä ja yritin pitää porukan kiltisti keittiön puolella. Sitten tuli totuuden hetki, Herra Rakennustarkastaja halusi nähdä saunan (se kun ei ollut vielä muuttotarkastuksessa valmis). Nappasin Rakennustarkastajan mukaani ja jätin suunnitelmallisesti Vastaavan mestarin ja Herra S:n paperisodan ääreen keittiöön.

Herra Rakennustarkastaja ihaili saunaa:

Herra R: "hieno kiuas, lämpeneekö kovasti tuo kiukaan kivinen pinta?"
Rouva E: "kyllähän se lämpeää, eipä siihen kukaan ole viitsinyt varpaitaan kokeilla"
Herra R: "Ja eipä siinä auttaisi vaikka ympärillä olisikin jonkunlainen kaide"
Rouva E: "juu ei auttaisi"

Se siitä, ja eikun kahvin pariin takaisin. Tarkastus meni läpi, ihan niinkuin ajattelinkin.
Kuva jälkeen...
Tarkastuksen jälkeen, ja Herra Rakennustarkastajan poistuttua, Vastaava Mestari ei ollut uskoa korviaan, eikö kiukaan ympärillä ole kaidetta??? Ei ole, ei, ja läpi meni kuin väärä raha. Vastaavalla mestarilla oli selitys valmiina: Jos Rakennustarkastaja lähetetään Rouvan kanssa kahdestaan "tarkastamaan" saunaa, ei ihme että mikä tahansa menee läpi. Olisin toki voinut kommentoida jotain nasevaa Vastaavan Mestarin hyväksymistä asioista ja omasta viehätysvoimastani, mutta otin kommentin hiljaa vastaan, kohteliaisuutena, koska jos naiselliset avuni vaikuttivat niin charmanttiin Herra Tarkastajaan, niin voin todellakin olla ylpeä itsestäni. Luulen tosin, että Tarkastaja vaan sattui olemaan erimieltä Vastaavan mestarin kanssa kaiteen tarpeellisuudesta, mutta eläköön mestari nyt siinä uskossa että naisellisuuteni teki tehtävänsä. Pääasia että tarkastus on tehty ja kaidetta ei ole!

Rouva E, naisellisuuden väärinkäyttäjä