lauantai 21. lokakuuta 2017

Yksin koko maailmassa

Elo Metsärinteellä on lähtökohtaisestikin hiljaista. Toisten ihmisten läheisyys näkyy satojen metrien päässä kulkevalla tiellä, jossa erityisesti pimeällä kulkevien autojen pitkät valot muistuttavat että onhan tällä planeetalla muitakin kuin me.

Sitten on päiviä, jolloin saan olla täysin yksin koko maailmassa. Silloin upean maiseman peittää sankka sumu, joka kietoo metsärinteen kainaloonsa. Ikkunoiden takana pelkkää harmaata sumua, massaa, jossa ei ole mitään, eikä ketään (toivottavasti). Jostain syystä sumussa äänetkin hiljenevät. Sumun hiljaisuus on mykistävää. Silloin tällöin kuuluu yli lentävien lintuaurojen kaakatus, ikäänkuin hyvästit.  Ei muuta, vain hiljaisuus. Ja minä.


Rakastan sumun mystiikkaa. Toisaalta mielessä pyörivät lasten saduista tutut maahisen, jotka varmasti nousevat ylös juuri tällaisen sumun turvin tai Baskervillen koira, eikös sekin jossain sumuisilla nummilla pyörinyt? Toisaalta mielen valtaa valtava rauha ja turvallisuuden tunne. Ihana ristiriita. Ihana sumu.

Rouva E






tiistai 17. lokakuuta 2017

Painuuhan se

Klassinen toteamus hirsitaloista kertoo, että se on valmis vasta kun katto osuu lattiaan. Klassikko on ehkä liioiteltu (toivottavasti), mutta fakta on, että hirsi painuu. Painumisarvio vaihtelee lähteestä riippuen nollan ja kymmenen sentin välillä. Totuus lienee joitakin senttejä.

Hirsikehikko alkaa painua heti kun se on saatu pystyyn. Loogista, että kun hirsiä latoo päällekkäin, ylempien hirsien paino painaa alempia hirsiä. Samoin tapahtuu kun lisätään katto ja siihen kuuluvat välihärpäkkeet. Sitten tulee Suomen talvi (sellainen luminen) ja hirsikehikko saa lisää kuormaa ja painuu painumistaan. Ja sitten se painuu ihan painumisen ilosta, ainakin jonkun aikaa. 

Mihin painuminen sitten vaikuttaa? No ainakin ikkunoihin, oviin ja väliseiniin. Lisäksi kaikkiin niihin härpäkkeisiin, jotka kiinnitetään useampaan hirteen kiinni, kuten liesituulettimen hormi vai mikälie putki, tai sen putken päälle tuleva suoja, ikkunoiden listat jne. Eli näissä kaikissa tapauksissa tehdään viiltoja, joissa naula pääsee liikkumaan, lisätään karapuita ja mietitään voisiko kiinnityksen laittaa vain ylhäältä. 

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa?  Talomme on nyt saanut painua pari vuotta. Käytännössä painuminen on näkynyt nurkissa, joissa yhdistyy hirsikehikko ja sisäseinien hirsipaneelit. Sisäseinien hirsipaneeli kun ei painu, niin eron kyllä näkee. Loogista lienee sekin, että ylähirsissä painuminen näkyy enemmän kuin alahirsissä (vaikka alahirret varmaan painuvat enemmän), ne kun laskeutuvat jokaisen niiden alla olevan hirren painuman verran. Käytännössä lattianrajassa näyttäisi ettei painumista juurikaan ole, ja katonrajassa painuma saattaa olla useamman sentin. 

Kuvien lähtötilanteessa "saumat" olivat samalla kohdalla. 

Vasemmalla hirsiseinä, oikealla hirsipaneeli

Vasemmalla hirsipaneeli, oikealla hirsiseinä

Yksi epäonninen väliseinä vaatehuoneessa oli näköjään jäänyt liian korkeaksi ja painunut hirsi mursi sitä hieman. Onneksi kyseessä on vaatehuone, eipä paljoa haittaa. Muita painusvahinkoja ei ole onneksi ole ollut (pitää koputtaa hirsiseinää). Ikkunat, ovet ja jopa se liesituulettimen härpäke ovat pysyneet ehjinä. 

Milloin painuminen lakkaa? En tiedä. Viisaat kertovat, että se kestäisi muutaman vuoden. Tässäkin arviot toki heittelevät nollan ja sadan vuoden välillä. Ajattelisin, että ensimmäisen lumen jälkeen suurin painuminen olisi ollut takana, ja kahden talven jälkeen olisimme jo voiton puolella. Ehkä seuraava todella todella runsasluminen talvi voi vaikuttaa hieman, mutta muuten luulisi hirsien jo löytäneen oman paikkansa. Meillä on varauduttu valmiin talon yli viiden sentin painumiseen, joten antaa painua, vielä on varaa (paitsi se yksi onneton väliseinä vaatehuoneessa). 

Perfektionistilta menisi painumien kanssa hermot, mutta itsestäni pienet erot tuovat taloon ainutlaatuista persoonallisuutta. Talo ikäänkuin etsii hyvän asennon itselleen, sellaisen että sen on hyvä olla. Silloin siellä asuvillakin on hyvä olla. 

Rouva E

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Tiedätkö mitä sinun suodattimesi on syönyt?

Omakotitalo-asumisen yksi haasteista, mutta myös ihanuuksista, on ollut tutustua taloon. Tiedämme mm. että viemäriämme pitää aina välillä huuhdella, että lattialämmityksen säätäminen ei lämmitä taloa ihan sekunnissa ja kuinka monta pesällistä takassa pitää polttaa puita, jotta leivinuuni on tarpeeksi kuuma pizzalle.

Yksi opituista asioista, on ilmanvaihtokoneen suodattimien vaihto. Tämä tehtävä kuuluu Herra S:n todo-listalle, kuten hyvin pitkälle muutkin tekniset asiat. Ei sillä, ettenkö teknisiäkin asioita osaisi, mutta keskityn itse mielummin huolehtimaan siitä pizzataikinasta. Menemättä tylsiin yleistyksiin ja luettelemalla miten ilmanvaihtokoneen käyttöoppaassa neuvotaan toimimaan, sanottakoon, että ilmanvaihtokoneen suodattimet pitää vaihtaa säännöllisin väliajoin. Meillä tuo vaihto sattui olemaan jokunen viikko sitten. Voi olla, että vaihto ei ollut ensimmäinen, mutta se on ihan varma ettei se ollut viimeinen! Varmaa on myös se, että oli edellinen vaihtoväli vuosi tai kuukausi, se on selkeästi liian lyhyt. 

En itse ollut kotona kun Herra S suoritti toimenpiteen.
Sain töihin tekstiviestin: vaihdoin suodattimet, ja pari kuvaa: 



Kuvassa näkyy siis vanha, pois vaihdettu suodatin. Kuvassa näkyvä "risukasa" on itseasiassa kasa ötököitä, tarkemmin sanottuna lentäviä ötököitä, jotka ovat lentäneet ilmanvaihtokoneeseen. Muistan rakennusaikana jonkun ötököitä harrastavan ukon todenneen, että "täällä kun laittaisi haavin tuuleen niin saisi aika komean kokoelman". No, eipä tarvitse haavia, ihan riittää tuollainen suodatin. Ukko on hyvä ja tulee valitsemaan parhaat palat kokoelmaansa! 

Hyvä puoli tässä on, että nuo ötökät jäivät suodattimeen, eivätkä päässeet koneeseen aiheuttamaan tuhoa, saati huoneilmaan aiheuttamaan hermoromahdusta allekirjoittaneelle. Opimme tästä, että monia ohjeellisia viitearvoja on olemassa suodattimien säännöllisestä vaihtamisesta. Itse suosin arvoa: "vaihda ennenku hyönteisiä on liikaa". Jokainen voi sitten itse arvioida, minkä määrän hyönteisiä sietää. Suosin myös sitä, että tämä toimenpide pysyy Herra S:n todo-listalla.

Rouva E



maanantai 9. lokakuuta 2017

Minä sydän Dash & Albert

Nyt seuraa pieni sisustuspläjäys. Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, perheeseemme kuuluu 3 koiraa. Ymmärtänette että kolme koiraa + metsän keskellä asuminen = kuraa, likaa, lunta ja kaikenmaailmn metsänpohjaa sisällä. Puhumattakaan siitä, kun yksi koirista päättää oksentaa, toinen pissaa sisään (kyllä meillä koirat uloskin pääsevät), ja kolmas sotkee muuten vaan. Tästä syystä talomme lattiat ovat pääsääntöisesti laattaa, helppo puhdistaa, kestää kulusta. Materiaalivalinta on ollut yksi ehdottomista onnistumisista!!!

Mutta, rakastan kankaita. Rakastan verhoja, tyynyjä, torkkupeittoja, päiväpeitteitä ja mattoja. Näistä erityisesti matot joutuvat meillä kovalle koetukselle. Niitä on saanut roudata selkä vääränä pesulaan tai suihkutella itse painepesurilla kauniina kesäpäivänä, vain todetakseen parin päivän päästä että koira oksensi. Taas. Aiemmin olen käyttänyt pappelinan muovimattoja, mutta ne ovat niin selkeästi muovimattoja, eikä sellainen ihan joka paikkaan käy. Nyt olen vihdoin löytänyt matot, jotka kestävät meidän elämää, käyvät mihin tahansa ja ovat super helppo hoitoisia: Dash & Albert indoor/outdoor matot. Matot on tehty jostain muovimateriaalista (katsokaa netistä tarkempi selostus), mutta tuntuvat jalan alla aivan puuvillamatoilta. Matot eivät paina juuri mitään, ja mikä parasta, ne voi huuhtaista puhtaaksi pelkällä vedellä esim. suihkussa. Ei juurikaan tarvitse erillisiä pesuaineita, ei kemiallista pesua, ei venytystä eikä vanutusta. Parin päivän päästä matto on jo kuiva ja valmiina taas paikoillaan. 

Eteisen matto
Takaoven ovimatto
Meillä mattoja on ympäri taloa: eteisessä ihana iso valkoinen matto, työhuoneessa omansa, vierashuoneessa sininen rakkaita siskonpoikia ajatellen ja makuuhuoneessa rosa (romanttista!). Takaoven edessäkin on oma pieni mattonsa. Vain olohuoneen matto puuttu vielä, mutta eiköhän sekin saada kohta hommattua.

Sinistä pikkumiehille

Tähän mennessä matot ovat kestäneet koiran pissat, ripulit, oksennukset sekä kuran, mudan ja hiekan. Tippuipa matolle kerran poskipunarasiakin. Jokainen näistä sotkuista on hoidettu suihkuttamalla matolle vettä, joskus ehkä hieman avitettu puhdistumista käsin, ei mitään sen ihmeempää. Matot on tarkoitettu myös ulkokäyttöön, joten ne sietävät likaa ja vettä. Täydelliset siis meidän huusholliin.

No sitten se visuaalinen puoli. Näyttävätkö matot muovimatoilta? No, sen voi jokainen arvioida itse.

Mattoja siellä...
... ja mattoja täällä
Voin käsi sydämellä suositella näitä mattoja niille joilla on lapsia tai eläimiä, jotka eivät jaksa koko ajan vartioida kuka astuu matolle mimmoisin jaloin, eivät halua pesettää mattojaan pesulassa tai joille mattojen peseminen kerran kesässä ei vain riitä. Tai yksinkertaisesti niille, jotka haluavat hyvännäköiset ja tuntuiset, helppohoitoiset matot. 

Rouva E

perjantai 29. syyskuuta 2017

Tarkastajan kanssa saunassa

Talomme lopputarkastus saatiin tehtyä vasta keväällä 2017. Olisihan sen voinut hoitaa aiemminkin, mutta kävimme vastaavan mestarin kanssa kädenvääntöä kiukaan ympärille tulevasta turvakaiteesta. Vastaava mestari ilmoitti, ettei tarkastusta tehdä ennenkuin kaide on paikoillaan ja minä ilmoitin ettei kaidetta tule. Pattitilanne.


Kuva ennen...
Jomman kumman oli lopulta annettava periksi. Ilmoitimme vastaavalle mestarille, että lopputarkastus voidaan tehdä. Kasasin edellisenä iltana epätoivoisesti kaikenmaailman CE-merkintöjä, tarkastuslomakkeita ja vaikka mitä tilpehööriä vuoden takaa tarkastusta varten. Luulen, että kuuluu asiaan että nämä asiakirjat hoidetaan kuntoon vasta viimeisenä iltana...

Tarkastuspäivänä keitin kahvit kuten kunnon emännän kuuluu. Vastaava mestari ja Herra Rakennustarkastaja (charmantti herrasmies) sekä Herra S varmistivat paperit, lomakkeet ja muut tarvittavat. Itse toimin ehtoisena emäntänä ja yritin pitää porukan kiltisti keittiön puolella. Sitten tuli totuuden hetki, Herra Rakennustarkastaja halusi nähdä saunan (se kun ei ollut vielä muuttotarkastuksessa valmis). Nappasin Rakennustarkastajan mukaani ja jätin suunnitelmallisesti Vastaavan mestarin ja Herra S:n paperisodan ääreen keittiöön.

Herra Rakennustarkastaja ihaili saunaa:

Herra R: "hieno kiuas, lämpeneekö kovasti tuo kiukaan kivinen pinta?"
Rouva E: "kyllähän se lämpeää, eipä siihen kukaan ole viitsinyt varpaitaan kokeilla"
Herra R: "Ja eipä siinä auttaisi vaikka ympärillä olisikin jonkunlainen kaide"
Rouva E: "juu ei auttaisi"

Se siitä, ja eikun kahvin pariin takaisin. Tarkastus meni läpi, ihan niinkuin ajattelinkin.
Kuva jälkeen...
Tarkastuksen jälkeen, ja Herra Rakennustarkastajan poistuttua, Vastaava Mestari ei ollut uskoa korviaan, eikö kiukaan ympärillä ole kaidetta??? Ei ole, ei, ja läpi meni kuin väärä raha. Vastaavalla mestarilla oli selitys valmiina: Jos Rakennustarkastaja lähetetään Rouvan kanssa kahdestaan "tarkastamaan" saunaa, ei ihme että mikä tahansa menee läpi. Olisin toki voinut kommentoida jotain nasevaa Vastaavan Mestarin hyväksymistä asioista ja omasta viehätysvoimastani, mutta otin kommentin hiljaa vastaan, kohteliaisuutena, koska jos naiselliset avuni vaikuttivat niin charmanttiin Herra Tarkastajaan, niin voin todellakin olla ylpeä itsestäni. Luulen tosin, että Tarkastaja vaan sattui olemaan erimieltä Vastaavan mestarin kanssa kaiteen tarpeellisuudesta, mutta eläköön mestari nyt siinä uskossa että naisellisuuteni teki tehtävänsä. Pääasia että tarkastus on tehty ja kaidetta ei ole!

Rouva E, naisellisuuden väärinkäyttäjä


maanantai 25. syyskuuta 2017

Elämää luonnon kanssa

Blogissa olen aikaisemminkin kirjoittanut Metsärinteen kirjavasta eläinkaartista. Oma lukunsa on ikiomat petomaanimme, kolme hurjaa hurttaa, jotka suojelevat meitä lähinnä egoillaan. Huomioita ovat saaneet myös hiiret ja ampiaiset, joiden molempien kanssa käymme aina silloin tällöin pientä reviirisotaa. Oman lukunsa muodostavat erilaiset hämähäkit, jotka kipittelevät tyytyväisen oloisena milloin lattialla, milloin seinällä ja milloin keskellä huonetta riipuen siimoistaan. Elämä Metsärinteellä on opettanut, että hirveä pienempiä eläimiä ei kannata pelätä, eikä oikeastaan sitä suurempiakaan. Pitää vain oppia elämään niiden kanssa.

Kotihämähäkki
Osa eläimistä on päässyt myös sisään
Metsärinteen metsät ovat täynnä toinen toistaan jännittävämpiä eläimiä. Eräänä iltana hirviemo mennä jolkotteli vasansa kanssa ja aina silloin tällöin peura tai pari näyttäytyy metsänreunalla. Parhaita tilanteita on, kun ison ja ylvään eläimen kanssa voi hetken tuijotella toisiaan silmiin, ihan rauhassa, ikäänkuin todeten että me molemmat mahdumme tänne oikein hyvin. Ja sitten kumpikin jatkaa matkaansa. 

Eräänä päivänä näin pellolla juoksevan ketun. Ketut sinäänsä eivät ole ainutlaatuisia, mutta tämä yksilö oli iso, tuuhea häntäinen ja selvästi oman arvonsa tunteva. Toisena päivänä samainen kettu (hännästä päätellen) juoksi suoraan autoni eteen, osoittaen, että kyseessä on hänen tiensä, ja auton on syytä pysähtyä. Ja pysähtyihän se. Osoitin kunnioitukseni pienellä nyökkäyksellä, mutta luulen, ettei oman arvonsa tunteva kettu voisi vähempää olla kiinnostunut rahvaan eleestä. 

Ketun ruokaa, jäniksiä, pupuja, rusakkoja, mitä näitä nyt on, kirmailee siellä täällä lähes päivittäin. Välillä ne hyppivät tietentahtoen tiellä, ikäänkuin itsemurha tarkoituksessa, toisinaan taas luikkivat karkuun samantien kun ilmaantuvat näköetäisyydelle. Istuipa kerran yksi pupu keskellä tietä. Siinä sitten tuijotin minä auton ratin takaa ja tiellä istuva pupu toisiaan tovin miettien, että kukahan tässä tekee ensimmäisen liikkeen. Pupu teki ja jatkoi elämäänsä. 

Linnut ovat ihan oma luokkansa. Joutsen pariskunta pellolla pakottaa pysähtymään ja ihailemaan noita ylväitä lintuja. Samoin kurjet ja muut isot linnut. Lintutietouteni on huonompi kuin keskiverto vastasyntyneen, joten suurin osa linnuista jää tunnistamatta. Eräs lintu on kuitenkin saanut huomioini. Se liitelee peltojen päällä, leikkien tuulella. Se saattaa viettää pitkiä aikoja räpyttelemättä ja kaartelee isoja loivia kaarteita pitkin taivasta. Välillä sillä on siippa mukana ja kesän loppupuolella luulen nähneeni pariskunnan seurassa myös kolmannen linnun. Googlen ja muutaman lintutuntevan ystäväni avulla olen määritellyt nuo linnut joko hiiri- tai kanahaukoiksi. Voin toki olla vääräässä ja kyseessä voi olla myös korppikotka. Yhtäkaikki, mahtavia ovat! Yksi upeimmista ilmiöistä on myös lintujen muutto ja paluummuutto. Valtavat aurat ja mahtavat kaakatukset houkuttelevat itsekin lähtemään reissuun. Ymmärrän hyvin Nils Holgerssonia. 

Yksi hauskimmista eläintapahtumista tapahtui kesällä. Makoilin sohvalla katsellen toisella silmällä jotain kauniita ja rohkeita ja toisella silmällä ihanaa kesämaisemaa, kun isojen ikkunoiden takana näkyi pieni eläin. Se seisoi takajaloillaan ja tuki itseään isoja ikkunoita vasten, kurkkien tontun lailla näkyykö sisällä ketään. Eläin näytti pieneltä oravalta, mutta ei kuitenkaan ihan siltä. Ensimmäinen luonnehdintani oli että kyseessä on hännätön orava. Voitte kuvitella Herra S:n ilmeen kun aloin huutamaan että ikkunan takana on hännätön orava. Päästyämme terassille pieni eläin hengaili siellä vielä. Se katseli ikkunasta ja päätti sitten häipyä, juoksi ihan Herra S:n edestä ja luikki kotimetsään. Vieläkin pähkäilemme oliko kyseessä lumikon vai kärpän poikanen. Söpö se jokatapauksessa oli ja rohkea.
Meidän ikioma petomaani
Kaikista inhottavimpia eläimiäkin Metsärinteeltä löytyy, nimittäin hirvikärpäsiä. Ne pirulaiset estävät ihanat syksyiset lenkkini, ei auta päähän vedetyt sukkahousut, ei valkeat vaatteet, ei mikään. Olenpa kerran tuolta pitkältä metsästä juossut rintaliiveissä kotiin jotta sain huidottua noita kiusankappaleita pois läheltäni paidallani. En ole keksinyt mitään järkevää syytä, niiden olemassa oloon, enkä kertakaikkiaan suostu elämään niiden kanssa. Siinä menee minun ja luonnon raja! 

Rouva E, eläintarhan asukki

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Paska juttu

Olipa kerran joitakin vuosia sitten,  herra Tontinmyyjä, joka päätti pistää metsänsä lihoiksi. Hän lohkoi metsää pienemmiksi tonteiksi, ja ajatteli rinteessä olevien tonttien menevän kuin kuumille kiville. Nopeuttaakseen kauppoja, hän järjesti noin kahden kilometrin päässä kulkevaan kunnan viemäriverkostoon oman haaran ja rakensi paineviemärin kunnan viemäristä tonttien rajamaille. Siitä saisi tontinostajat liittyä kunnan viemäriverkostoon, eikä erillisiä kaivoja tarvittaisi. Tontinmyyjä oli ehkä hieman optimistinen keskellä metsää sijaitsevien rinnetonttien suhteen, ja suunnitteli myyvänsä vähintään muutaman tontin, joten paineviemärikin suunniteltiin ja rakennettiin palvelemaan ainakin neljää taloutta. Sattuipa eräänä päivänä eräs pariskunta näkemään tontin myynti-ilmoitukset, menivät katsomaan yhtä tonteista, rakastuivat, tekivät kaupat ja rakensivat talon. Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka. 

HAH, eipäs hätäillä... Selvitetään näin aluksi monimutkainen viemäriverkosto. Kun meillä käydään paskalla, paska siirtyy seuraavaksi putkea pitkin pihalla olevaan jätevesipumppaamoon. Sieltä pumppu pumppaa paskan 20 metriä alempana sijaitsevaan liittymään, jossa Metsärinteen putket yhtyvät Tontinmyyjän rakentamaan paineviemäriin. Siitä paska jatkaa matkaansa n kahden kilometrin verran peltojen alla ja yhtyy lopulta kunnan viemäriverkostoon. Yksinkertaista, ainakin siihen asti kun paska oikeasti liikkuu eteenpäin. Kerrottakoon myös, että niistä tonteista on myyty tasan yksi, Metsärinne, eli meillä on yksin koko parin kilsan viemäri käytössämme.

Eräänä päivänä huomasimme jätevesipumppaamomme pitävän erikoista ääntä. Kävi ilmi, että pumppuu kyllä yrittää pumpata, mutta paska ei liiku pumpusta eteenpäin. Tiedättekö, ihan kuin yrittäisitte puhaltaa pilliin, johon on tungettu herne. Putkimiehemme osasi ilmoittaa että jossain on tukos tai pumppu rikki. No ei ollut pumppu rikki. Kunnanviemärimiehet osasivat kertoa että tukos ei ole heidän osuudessaan, eli että tukos on jossain pumppaamon ja kahden kilometrin päässä sijaitsevan kunnanviemärin välissä. Järki osasi kertoa, että se tuskin on pumppaamon ja ensimmäisen (Tontinmyyjän tekemän) liitymän välissä, jonka korkeusero on 20 metriä. Eli tuke on jossain 2 km:n matkalla. Joku osasi kertoa, että koko kahden kilometrin viemärin pätkässä ei ole yhtä ainutta tarkistusluukkua, josta voisi tarkistaa ja selvittää tukkeen tarkemman sijainnin. Pohdimme vaihtoehtoja: 1. Vuokrataan kaivinkone, ja rukoillaan naapuria antamaan meidän kaivaa peltonsa auki muutaman kymmenen metrin välein. 2. Tilataan viemärin kuvaus 3. Rakennetaan oma likakaivo ja unohdetaan koko kahden kilometrin pätkä 4. Ostetaan monta monta litraa kodin putkimiestä ja toivotaan että tuke aukeaa. Tilannetta ei auttanut se, että pumppaamo täyttyi ja täyttyi. Mielessäni kummitteli jo aamupissa abc:llä ja ulkohuussi....

K-raudan asiantuntijaraati (pari myyjää ja muutama asiantunteva asiakas, jotka osuivat paikalle) oli sitä mieltä, ettei kodin putkimies taida nyt auttaa. Ja ne sellaiset vaahdot tekevät kuulemma enemmän hallaa kuin hyvää. Viemärin kuvaajat kertoivat, ettei kenelläkään ole laitteita kuvata yhtämittaisesti parin kilometrin matkaa. Oman kaivon rakentaminen olisi ehkä ollut hätävarjelun liioittelua. Summa summarun (koska koko tarinaa ei jaksaisi edes Erkki lukea), rakensimme meidän ja Tontinmyyjän liittymäkohtaan huuhtelu yhteyden, jonka kautta koko kahden kilometrin pätkä saatiin huudeltua huuhtelu-auton toimesta. Käytännössä siis paikalle tuli iso vesisäililö-auto, joka syöksi kovalla paineella vettä viemäriin 300€/laaki + matkat + perusmaksu + alv + pyhälisä (tapahtuuko tällaista muka joskus arkisin?) + mitä näitä kuluja nyt sitten on.  

Ja eikun rauhassa paskomaan. Kunnes muutaman kuukauden kuluttua, jouluaattona, kun makoilimme mahojemme vieressä tyytyväisinä, viemäri tukkeutui jälleen. Eikä siinä vielä kaikki, tällä kertaa pumppaamo oli jo lähes täysi. En mene nyt yksityiskohtiin, miten pumppamo saatiin tyhjennettyä tuona jouluyönä mutta voin sanoa että koskaan ei sanonta "haista paska" ole ollut konkreettisempi. Silmissä vilisi dollarin kuvat kun pohdimme tilaammeko huuhtelun näin jouluyönä vai odotammeko paskoinemme ensimmäistä arkea. Puhumattakaan siitä, että tämä sama näytti toistuvan aina muutaman kuukauden välein. Ja niinhän se toistui. Syynä oli Tontinmyyjän rakentama ylisuuri viemäri, joka on mitoitettu neljälle taloudelle Kahden ihmisen vedenkäyttö ei kertakaikkiaan riitä kattamaan neljän huushollin vedenkäyttöä, joka olisi optimi pitämään viemärin auki. Havannoillistetaan asiaa: Ota pilli (ja ota sieltä herne pois, jos testasit edellistä pilliesimerkkiä), täytä suusi vedellä ja pähkinän muruilla. Sylje pilliin kaikki vesi muruineen nopeasti. Toimii aika hyvin. No, toista koe, mutta sylje pilliin vain muutama pisara muruineen kerrallaan. Virtaus on hitaampaa, eikö vaan? Jätä vielä muruset kuivumaan pillin reunoille ja toista koe silloin tällöin. Jokainen hoitoalalla työskentelevä tietää, että jos verisuonen seinämään tarttuu jokin korresterooli-kökkö, niin siihenhän sitten tarttuu kaikki mahdolliset kököt ja lopulta se umpeutuu, paitsi jos on korkea verenpaine ja kökkö lähtee liikkeelle. Ja kumpikaan näistä kökkö asioista ei ole hyvä juttu terveydelle! No, sama asia viemärin kanssa, mitä vähemmän vettä, sitä heikompi virtaus, eikä virtaus riitä huuhtelemaan kiinni jääneitä kökköjä ja niihin sitten tarttuu uusia kökköjä jne. 

Miten tästä sitten selvittiin? Kun tajusimme ongelman syyn, ja faktan ettei taloutemme kestä useamman sadan euron turhaa laskua muutaman kuukauden välein, ryhdyimme vastaiskuun: Ensinnäkin Metsärinteellä ei pihistellä veden kanssa. Suihkussa lotrataan niin paljon kun sielu sietää ja vähän enemmänkin. Välillä juoksutamme vettä ihan huviksemme: kaikki hanat täpölle puoleksi tunniksi. Vessanpöntön pikkuhuuhtelu on kielletty. Mottomme on:"mitä enemmän vettä, sitä parempi". Emme kuitenkaan lotraamallakaan pääse neljän keskiverto kotitalouden vesimäärään, joten huuhteluauto käy säännöllisin väliajoin huuhtelemassa viemärit ihan varmuuden vuoksi, ennaltaehkäisevästi. Ennaltaehkäisevä huuhtelu kun on puolet halvempaa kuin tukkeen avaus huuhtelu (juu, älkää kysykö miksi!). Pumppaamo on alituiseen tarkkailun alla, sen syttynyt punainen lamppu viimeistään kertoo, että kohta se on taas täynnä paskavettä ja on aika soittaa huuhteluauto paikalle, koska silloin on kyseessä paskempi juttu.

Rouva  E

ps. Ja jos joku nyt muistelee että jokunen päivä meidän jouluisen paska-episodin jälkeen koko kaupungin vettä piti keittää parin viikon ajan, niin kerrotaankoon, että näillä kahdella satunnaisella tapahtumalla ei (pitäisi) ole mitään tekemistä toistensa kanssa!