Ensimmäinen syntymäpäivää, tervetuloa!

Meillä on tänään synttärit! Blogini täyttää yhden vuoden. Siitä alkoi eeppinen tarina, jonka jokaisesta hetkestä olen kiitollinen.

On aika hurjaa ajatella kuinka paljon vuodessa on tapahtunut. Vuodessa on kuitenkin vain 365 päivää, ja talorakennusprojektissa tehtävää on ihan älyttömän paljon. Vuosi sitten tämä päivä tuntui kaukaiselta unelmalta. Tuntui, että niin paljon on tehtävää, ettei tämä päivä tule koskaan. Mutta tulihan se, ihan niinkuin kaikki muutkin päivät.

Blogilla on ollut kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin se on toiminut päiväkirjana. Sen toinen tehtävä on ollut korvaamaton: se on toiminut terapeuttinani, jolle olen voinut purkaa ilot ja surut ja ennenkaikkea v****n vääristä valaisimista, 8 millin raosta ja väärästä talon väristä. Lukijoiden kannustavat ja myötäelävät kommentit ovat olleet tärkeitä jaksamisen kannalta, sydämellinen kiitos niistä teille! Pienenä detaljiina kerrottakoon että blogilla on ollut yli 20 500 lukija tai lukukertaa, miten sen nyt haluaa ilmaista. Olen kiitollinen teistä jokaisesta! Olen myös päässyt seuraamaan lukijoiden projekteja heidän blogiensa kanssa. Olen myötäelänyt monessa projektissa, saanut loistavia ideoita ja ihaillut kuinka kauniita taloja voikaan rakentaa. Kiitos, että olette jakaneet projektinne kanssani.

Niinkuin usein vuosipuheissa todetaan, vuosi on ollut raskas, mutta antoisa. Seuraava vuosi tulee olemaan ainakin rakentamisen suhteen helpompi: kohta alkava kattohärpäkkeiden asennus ja terassin rakentaminen, pihatyöt ja ehkä jonkunsortin autotalli (jos budjetti antaa myöden). Sitten on vielä ne "äkkiäkös nuo tekee": eteisen kaksi listaa, liesituulettimen vinossa oleva kupu, ruokavaraston puuttuvat hyllyt ja ne "muutamat" huonekalut, jotka odottavat vielä löytämistä. Blogin elämä ehkä hidastuu, mutta se elää yhä.

Vuosi sitten istuin mökin keittiön pöydän äärellä, tänään ihailen upeaa auringonlaskua isoista ikkunoita, jotka tuntuivat mökin pöydän ääressä piirrustuksissa ehkä hitusen liian pieniltä. No, kyllä niistä ulos näkee...

Rouva E

Niitä pieniä juttuja

Niitä pieniä juttuja. Niitä muuton jälkeisiä "äkkiäkös nuo laittaa" juttuja. Niitä, joita ei sitten koskaan laiteta. Niitä on meillä nyt yksi vähemmän, eikä mennyt kuin 3 kuukautta!

Kyseessä on kynnyslistat, vai miksikäs niitä nyt nimitetään? Siis listat, jotka tulevat oviin, joissa kaksi erilaista lattiamateriaalia kohtaa. Oviinhan voisi laittaa kunnon kynnykset, mutta halusin jotain pienempää ja huomaamattomampaa. Ja onpahan sitten joskus helpompaa jos kulkee pyörätuolilla.

Huoneiden väliset listat oli yllättävän helppo laittaa paikoilleen. Mittaus, sahaus ja liimaus. Ja siinä pysyy (ainakin toistaiseksi). Oven leveys on sen verran pieni, että tuon kokoisen palasen hallitseminen ei ole vaikeaa, sen saattaa jopa saada suoraan (riippuen tietysti siitä, mikä kenenkin mielestä on suora). Sainkin "helpot huoneet" tehtyä jo muuttoa seuraavalla viikolla, pari listaa kuitenkin jäi. Ne piti asentaa heti seuraavalla viikolla. Seuraava viikko näyttää olevan suhteellinen käsite...

Työhuoneen laminaatti - käytävän laatta

 Tänään se sitten vihdoin tapahtui, loput listat saatiin paikoilleen!

Olohuone-keittiö-ruokatilaan jouduimme laittamaan listan, siksi että laattamiehemme ei sitten ollut huomioinut, että keittiön laatta ja olohuoneen laatta ovat eri paksuisia. Laatojen raja oli ruma kuin mikä, eikä sitä saanut nätiksi millään pakkelilla tai saumauksella. Joten ei muuta kuin lista päälle! Huolellinen rakentaja olisi teettänyt 6 metrisen listan ja asentanut sen yhtenäisenä paikoilleen, me emme. Meillä lista koostuu kolmesta parin metrin palasesta, joiden suoraan virittäminen (riippuen taas siitä, mikä kenenkin mielestä on suora) olikin hieman haasteellista.

"kyllähän tää menee tälleen silmämääräisesti" - kuuluisat viimeiset sanat! Onnistuimme silmämääräisesti hutaisemaan yhden listan lattiaan vahingossa, ja se jymähti kiinni kuin kieli kylmään rautaan. Sen repiminen siitä irti oli lähes yhtä tuskallista, ja lopputuloksena lista vääntyi. Yhtäkaikki, töräytimme sen paikoilleen, silmämääräisesti, ja Herra S paineli sen suoraksi koko elopainollaan. Siinähän on pysyy. Jos lopputulos olisi Remontti-Reiskan ohjelmassa, saumakohtia ei näytettäisi ollenkaan. Näin kun niitä katselee, niin näyttää kyllä hyvältä.

Olohuoneen laatta kohtaa keittiön laatan

Pesuhuoneessa kohtasimme toisen ongelman: pesuhuone on matalammalla kuin käytävä. Siihen olisi ehkä pitänyt laittaa ihan kunnon kynnys, mutta kun meillä nyt sattui olemaan tuollainen liimattava lista, niin runnoin sen siihen väkisin. Pikkaisen vielä silikonia tuonne päähän, niin hyvältä näyttää.

Pesuhuoneen laatta - käytävän laatta

Väriksi valitsin pronssin värin. Metallin harmaa olisi ollut ensimmäinen valinta (luonnollisesti harmaa), mutta se olisi erottunut liikaa. On muuten hassua, kuinka hyvin tuo pronssin väri sulautuu harmaaseen lattiaan. Ei huano!

Sitä en tiedä, kuinka kauan nämä listat kestävät. Voi olla ettei kovin pitkään. Yleensä mikään missä on liima, ei kestä. Se luo lohtua sille, että jos nyt meni mönkään, niin sen voi korjata sitten joskus. Rakastan nyt tuota "sitten joskus", siihen asti pärjätään näillä!

Yksi asia vähemmän todo-listalla. Tätä vauhtia lista on tyhjennetty joskus vuonna 2080-luvulla.

Rouva E

Talon maalaus, osa miljoona

Talon maalausurakka senkun jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. En ymmärrä miten joku vain maalaa talon, ja se on siinä. Meillä on maalattu, vaihdettu väriä, maalattu, käyty sairaalassa, maalattu, sotkettu, käyty lääkärissä, maalattu, maalattu ja maalattu, mutta valmista ei vain tule.

Nyt ollaan kuitenkin voiton puolella. Tai luulen niin. Voi olla, että valkoiset osat pitää vielä kertaalleen maalata, koska niissä kävi pikkuinen moka, ja osa valkoisista on maalattu sävytetyllä valkoisella, kun taas osa perusvalkoisella. Valkoisella ja valkoisella on eroa. Vielä on toki muutakin maalattavaa, mutta haluaisin uskoa, että voiton puolella ollaan.

Nyt sentään väri tuntuisi olevan oikea. Tai ainakin se on parempi kuin se edellinen, joka osoittautui liian siniseksi. Tässä värissä (tikkurilan 1911) ei ole sinistä ollenkaan ja se taittaa voimakkaasti ruskeaan. Parempi sekin kun sininen. Mielestäni väri sopii paremmin ympäristöönsä, keskelle metsää ja peltoja. Kuvissa ylhäällä näkyy vanha väri ja alhaalla uusi. Loogista aloittaa maalaus talon alaosasta :)

yläväri vanha

alaväri uusi

Ensimmäinen valmis seinä!

Kuvissa värin sävyä on vaikea hahmottaa, valot ja varjot leikittelevät inhottavasti ja tekevät kepposia sekä silmälle että maltaamattomalle amatöörikuvaajalle, jonka suurin saavutus on onnistua saamaan oma sormi pois kuvasta. Sävy ei ole niin tumma kuin yllä oleva antaa ymmärtää, tummussasteeltaan aikalailla sama aikaisemman sävyn kanssa. Sitäpaitsi näissä kuvissa tuo sininen näyttää harmaalta, häh?

Maalauksen hankaloittajana ei tällä kertaa ollut Herra S:n sairaalareissu, eikä ampiaiset, vaan kaikki muut lentävät ötökät. Jostain syystä leppäkertut ovat tykästyneet tonttiimme, ja pelastin usean pikkuisen kertun maalipinnasta. Siellä ne raukat sätkivät kun olivat jääneet selästä kiinni maalipintaan. Mahtavatkohan selvitä, raukat.... Maalipintaan on jäänyt muutama muukin ötökkä kiinni. Niiden poisotto ensinnäkin sotkee maalipintaa ja on toisekseen aivan turhaa, koska heti kun saat yhden irti, on kolme lentänyt tilalle. Päätimme antaa maalin ensin kuivua ja katsoa sitten miten ötököiden kanssa toimitaan. Saadaan tovi siis odottaa, Virtasen neljän öljyn laatumaali ei ole tunnettu nopeasta kuivumisesta. Jos siis tunnette hyönteisten kerääjiä, voitte vihjata että Metsärinteellä on arsenaali odottamassa noutajaa.

Kaikenmaailman ötököitä

Yhtäkaikki, päivä on ollut onnistunut: Herra S ei joutunut sairaalaan, talon väri ei ole ainakaan yhtä väärä kuin edellinen ja yksi talon seinistä taitaa olla oikeasti valmis. Tai melkein valmis.

Rouva E

Verhot

On yksi asia, jossa olen absoluuttisen surkea: Ompeleminen. Voitte kysyä lapsuuden ystävältäni, jonka kanssa teimme kettu-pehmolelut, miten ketun korvat ja pään pystyy ompelemaan väärinpäin. Ystäväni oli, ja on varmaan vieläkin, loistava ompelija ja joutui ompelemaan myös minun kettuni. Ompelin itse vain ketun pään paikoilleen, se meni vinoon ja irtosi seuraavana päivänä. Ompelukone on yksi niistä laitteista, kenen kanssa kemiat ei vain yksinkertaisesti kohtaa. Alalanka menee aina sotkuun ja se toinen lanka menee sinne koneen sisään ja kun olen surruutellut koneella hienosti suoraa, siinä ei ole ollut lankaa ollenkaan. Olen tullut siihen tulokseen, että ompelukoneissa on jotain vikaa, ei minussa.

Ompelutaidottoman kauhunhetkiä ovat verho-ostokset. Itseasiassa pygmin pituisen ompelutaidottoman pahin kauhunhetki on housujen osto, mutta se ei liene raksablogin aihe. Eli siis verhot. Ompelutaidoton joko ostaa juuri oikean pituiset verhot (ihan kuin niitä olisi sentin välein eri kokoisia) tai teettää ompelijalla miljoonan maksavat oikean mittaiset verhot (Herra S tietää, että tätä vaihtoehtoa on käytetty). Yksi vaihtoehto on, että ompelutaidoton ostaa liian pitkät verhot, ja "fiksailee" niitä sitten tupsuilla. Yhtäkaikki, joko menee ihan sikana rahaa, tai sitten lopputulos on säälittävä. Fiksu ompelutaidoton ihminen ei laittaisi verhoja ollenkaan, mutta ehei, ei meikäläinen, joka rakastaa verhoja. Verhoja on oltava, joka huoneessa, parhaimmillaan kahdet. Kangasta, kangasta, kangasta.

Nyt olen ottanut verhojen kanssa iisimmin, olen ajatellut että ne tulevat kohdalleen kun ovat tullakseen. Ja niin ne kuulkaa tulivat! Yhtäkkiä, eräänä aurinkoisena päivänä, hame-ostoksilla, silmiini osui täydelliset verhot! Raidalliset, valkoista ja hieman murrettua vihreänruskeanharmaata (riippuu kuka katsoo ja missä valossa). Täydelliset eteiseen, kertakaikkiaan perfect! Kotona lätkäisin verhot seinälle, jotta Herra S tietää mille korkeudelle verhojen pidikkeet pitää laittaa. Arvaatte varmaan olivatko verhot oikean kokoiset. No ei tietenkään, helmaan jäi 13,5 cm liikaa kangasta. Muutaman painokkaan verhoja halventavan sanan jälkeen, päätin ripustaa ne ikkunaan enivei. Roikkukoon lattiaan asti! Ihan sama! No, typerältähän ne liian pitkät verhot näyttivät. Näin jo mielessäni tupsu-viritelmiä, jolla verhot saadaan jotenkin ruotuun.

Heittäessäni verhojen pakettia roskiin huomasin että verhoissa on käyttöohje. Hah, verhoissa käyttöohje! Hieman ivallisena siitä, kuinka tyhmänä verhontekijä minua pitää, aloin lukea ohjetta. Hymy hyytyi hetkeksi kun tajusin tehneeni juuri väärin. Verhojen alareunassa on valmiiksi liimanauha, jonka avulla verhot saadaan lyhennettyä oikeaan mittaan. Ja pelkällä silitysraudalla! En pidä silittämisestä, enkä verhojen mittaamisesta, mutta so what, nyt läks! Ihan nappiinhan se ei mennyt, pienoinen mittavirhe ja hieman rempseä silitystyyli tekivät verhojen helmasta toki lyhyemmät, ei täydelliset, mutta lyhyemmät. Tarpeeksi hyvän! Tai ainakin paremmant kuin ne ylipitkät tai ne ompelukoneen läpi rytätyt kangas-lanka-sotkut.

Nyt on siis eteisessä verhot! Ei ehkä yhtä hienot kuin ompelijan tekemät, mutta ehkä parhaiten teeseitselyhennetyt ikinä!

Ja kun tietää, että verhot on ostettu Lidlistä ja ne maksoivat n. 25 euroa / 2 kpl, niin ei paha ollenkaan!

Rouva E

Lähdetkö kanssani avoautolla Pariisiin?

Raksablogin kirjoittaminen on ollut todella hauskaa puuhaa! Se on toiminut terapeuttina, vertaistukena ja päiväkirjana. Raksablogi jatkuu kunnes raksa loppuu, onneksi siihen on meidän vauhdilla vielä aikaa...

Nälkä kasvaa syödessä, niin kävi tässäkin. On niin paljon asioita, joista haluan kirjoittaa. Osasta terapeuttisten syiden vuoksi, osasta vain siksi, että narsistinen minäni haluaa jakaa ne muiden kanssa. Sitä varten päätin aloittaa uuden blogin: Avoautolla Pariisiin. Blogin nimi on varastettu Irinan iki-ihanasta kappaleesta muista pysyy hiljaa. Minähän en tunnetusti osaa pysyä hiljaa.

En tiedä kuinka pitkäikäinen blogista tulee, enkä tiedä minkälaiseksi se muodostuu, mutta jos lähtee avoautolla Pariisiin, matkalla voi sattua mitä vain, todennäköisesti ainakin tukka menee sekaisin ja kärpäsiä lentää suuhun nauraessa. Osa ohikulkijoista katsoo matkantekoa huvittuneena, osa paheksuvasti. Välillä mennään kovaa moottoritiellä ja välillä puhkeaa rengas. Ja kun vihdoin ollaan perillä Pariisissa, ajetaan vaikka ikuisesti riemukaaren ympäri!

Tervetuloa mukaan!

Rouva E

Helteinen, hikinen yö ja palovaroitin

Nykysäädösten mukaan uusissa taloissa pitää olla palovaroittimet, jotka on kytketty verkkovirtaan. Niin on siis meilläkin. Naisen logiikalla pääteltynä palovaroitin siis saa sähkön siitä verkkovirrasta, eikö vain? Ja jos se kerran saa sähkön suoraan piuhoista, se ei tarvitse virtaa patterista? Ja jos siinä ei ole patteria, niin ei ole patteria, joka voisi olla lopussa?

Ehei, olemme jo muutamia viikkoja sitten havahtuneet pieneen PIIIIP ääneen, joka on kimeä kuin ultraääni ja lyhyt kuin Rouva E:n pinna (ainakin keskellä yötä). Kun se kajahtaa noin kerran minuutissa, ja kaikuu koko torpassa, sen paikallistaminen ei ole helppoa. Kahteen varoittimeen, niihin verkkovirtaan kytkettyihin, on siis jo vaihdettu patterit.

Viime yönä, PIIIIIP, PIIIIIP, PIIIIIP, jokusen minuutin välein. Ei liian usein, mutta tarpeeksi usein häiritäkseen. Pahinta on, että koiramme pelkäävät kyseistä ääntä. Eli joka pirun PIIIIIIP:n myötä kolme tärisevää koiraa änkesi kainaloon. Se on tietysti söpöä, mutta ei silloin kun sisälämpötila on lähemmäs 30 astetta, ja ikkunoita ei uskalla avata kaikenmaailman ötököiden vuoksi. Pienet karvaiset lämpöpatterit.

Ja juuri kun olet saanut unenpäästä kiinni, PIIIIIIP!

Silmäpuoli-Herra S joutui siis yöllä töihin. Aamun valjetessa, tikkaiden paikka osoitti, että syyllinen löytyi tällä kertaa vierashuoneesta. Nyt on siis ainakin kolmeen varoittimeen vaihdettu patterit, vaikka vehkeet ovat olleet katossa vasta 3 kuukautta, ja saavat siis sähkön suoraan piuhoista.

Tiedän kyllä että patteri on siellä sähkökatkojen varalta. Mutta luulisi patterin sentään kestävän hieman pidempään kuin muutaman kuukauden, varsinkin jos se ei ole pääasiallinen sähkönlähde. Ja mikä hemmetti noissa laitteissa on, että ne piippailevat aina juuri öisin?

Rouva E

Ps. Videossa turkkilaiset tekstit, lähinnä niille, jotka eivät osaa englantia, tai vaihtoehtoisesti niille, jotka haluavat opetella turkinkieltä

Maalia ja mansikkakakkua

Talon maalaus, yritys 3. Muistin virkistämiseksi pieni historian kertaus: yritys yksi meni keturalleen, koska talon väri oli väärä. Ei hätää, se saadaan maalattua piiloon. Yritys 2 meni keturalleen, koska Herra S joutui sairaalaan ampiaisten takia. Ei hätää, Herra S selvisi.

Yritys 3 meinasi myös mennä keturalleen, sillä Herra S sai maalia silmään. Eikä vain silleen vähän, vaan ihan kunnolla. Herra S:n yksityisyyden suojaksi, ja siksi, että Herra S ei suostunut kuvattavaksi, joudutte tyytymään mielikuvaan: Tiedättekö naisen, yleensä nuori nainen, joka on meikannut silmänsä valkoisella kajaalilla? Koko silmän ympäri. Leveästi. Myös silmän sisältä. Tiedätte tai ette, siltä Herra S:n toinen silmä näyttää.

Yritys 3 ei kuitenkaan mennyt keturalleen, koska iki-ihanat appivanhempani olivat apuna, ja Herra S pystyi hoitamaan tämän kertaisen lääkärikeikan itsenäisesti. Me muut siis jäimme töihin. Hieman kyllä mietitytti, että tässä alkaa olla jo itseään toistava kaava nähtävissä....  Odotin, että Herra S olisi palannut edes merirosvolappu silmässä, mutta ei, onneksi valkoiset kajaalit olivat yhä paikoillaan.

Yritys 3 meinasi mennä keturalleen, koska ampiaiset ja paarmat löysivät tiensä sisätiloihin. Ei hätää, Rouva E ja myrkkyarsenaali tappoi maalauksen lomassa sisältä ainakin 10 erillistä lentävää, isoa, surruttelijaa. En lähtenyt erittelemään paarmoja ja ampiaisia, vittumaisia molemmat, sietävät kuolla.

Yritys 3 oli siis onnistunut, saimme maalattua kaikki valkoiset osat talosta. Siis katon alla olevat härpäkkeet ja ikkunoiden ympärillä olevat laudat. Ainakin melkein kaikki, suurimman osan. Sain myös maalattua itseni, vaatteeni, käteni, kasvoni ja hiukseni. Maalasin myös hieman harmaata seinää valkoiseksi, sekä tikapuut. Luulen että maalasin myös ikkunaa ja ikkunapeltejä. Koiria en maalannut, tai korkeintaan sitä valkoista koiraa, mutta siinä maali ei näy. Ja se mitä ei näy, sitä ei ole. Voi olla että osa maalauksista paljastuu vasta myöhemmin.

Yritys 3 oli onnistunut myös ruokien puolesta. Teimme grillissä törkeän hyviä rapeapohjaisia pizzoja, ja jälkiruuaksi ultimate-kesä-jälkkärin eli mansikkakakun.

Nyt sitten odotellaan 5 päivää, että Virtasen neljän öljyn laatumaali kuivuu ja pääsemme vetelemään teippejä valkoisiin osiin ja maalaamaan harmaata. Se onkin jännää puuhaa, ensinnäkin siksi, että näemme onko toinen harmaa-sävy yhtään oikeampi kuin ensimmäinen ja toiseksi, näemme minkä vuoksi Herra S tällä kertaa joutunee sairaalaan ;)

Rouva E