perjantai 29. syyskuuta 2017

Tarkastajan kanssa saunassa

Talomme lopputarkastus saatiin tehtyä vasta keväällä 2017. Olisihan sen voinut hoitaa aiemminkin, mutta kävimme vastaavan mestarin kanssa kädenvääntöä kiukaan ympärille tulevasta turvakaiteesta. Vastaava mestari ilmoitti, ettei tarkastusta tehdä ennenkuin kaide on paikoillaan ja minä ilmoitin ettei kaidetta tule. Pattitilanne.


Kuva ennen...
Jomman kumman oli lopulta annettava periksi. Ilmoitimme vastaavalle mestarille, että lopputarkastus voidaan tehdä. Kasasin edellisenä iltana epätoivoisesti kaikenmaailman CE-merkintöjä, tarkastuslomakkeita ja vaikka mitä tilpehööriä vuoden takaa tarkastusta varten. Luulen, että kuuluu asiaan että nämä asiakirjat hoidetaan kuntoon vasta viimeisenä iltana...

Tarkastuspäivänä keitin kahvit kuten kunnon emännän kuuluu. Vastaava mestari ja Herra Rakennustarkastaja (charmantti herrasmies) sekä Herra S varmistivat paperit, lomakkeet ja muut tarvittavat. Itse toimin ehtoisena emäntänä ja yritin pitää porukan kiltisti keittiön puolella. Sitten tuli totuuden hetki, Herra Rakennustarkastaja halusi nähdä saunan (se kun ei ollut vielä muuttotarkastuksessa valmis). Nappasin Rakennustarkastajan mukaani ja jätin suunnitelmallisesti Vastaavan mestarin ja Herra S:n paperisodan ääreen keittiöön.

Herra Rakennustarkastaja ihaili saunaa:

Herra R: "hieno kiuas, lämpeneekö kovasti tuo kiukaan kivinen pinta?"
Rouva E: "kyllähän se lämpeää, eipä siihen kukaan ole viitsinyt varpaitaan kokeilla"
Herra R: "Ja eipä siinä auttaisi vaikka ympärillä olisikin jonkunlainen kaide"
Rouva E: "juu ei auttaisi"

Se siitä, ja eikun kahvin pariin takaisin. Tarkastus meni läpi, ihan niinkuin ajattelinkin.
Kuva jälkeen...
Tarkastuksen jälkeen, ja Herra Rakennustarkastajan poistuttua, Vastaava Mestari ei ollut uskoa korviaan, eikö kiukaan ympärillä ole kaidetta??? Ei ole, ei, ja läpi meni kuin väärä raha. Vastaavalla mestarilla oli selitys valmiina: Jos Rakennustarkastaja lähetetään Rouvan kanssa kahdestaan "tarkastamaan" saunaa, ei ihme että mikä tahansa menee läpi. Olisin toki voinut kommentoida jotain nasevaa Vastaavan Mestarin hyväksymistä asioista ja omasta viehätysvoimastani, mutta otin kommentin hiljaa vastaan, kohteliaisuutena, koska jos naiselliset avuni vaikuttivat niin charmanttiin Herra Tarkastajaan, niin voin todellakin olla ylpeä itsestäni. Luulen tosin, että Tarkastaja vaan sattui olemaan erimieltä Vastaavan mestarin kanssa kaiteen tarpeellisuudesta, mutta eläköön mestari nyt siinä uskossa että naisellisuuteni teki tehtävänsä. Pääasia että tarkastus on tehty ja kaidetta ei ole!

Rouva E, naisellisuuden väärinkäyttäjä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti